Pelkistäen hopealasista

Kesällä on tullut taas pitkä tauko helmien teossa matkustelun ja helteitten vuoksi. Kun tauon jälkeen olen pari kertaa tehnyt helmiä, tuntui, että alkuun pitää verrytellä aika lailla helpoilla helmillä. Ihan yksivärisiä perushelmiä en sentään halunnut tehdä, koska niitä tuli väsättyä sattuneesta syystä ennen taukoa useita satoja. Päätin pyöräytellä helppoja mutta näyttäviä helmiä hopealaseista ja kertoa niistä muillekin.

Hopealasia, lasia, jossa on hyvin paljon hopeaa, alettiin nykyisessä laajuudessa tehdä muutamia vuosia sitten osittain siksi, että niiden avulla saadaan pehmeästä lasista samanlaista efektiä kuin monista borosilikaattilaseista. Lasipuikot ovat usein tummia ja läpikuultavia tai epämääräisen rusehtavia ja läpikuultamattomia. Lasin käsittely eri tavoin tekee sen, että metallihiukkaset asettuvat lasissa niin, että ne heijastavat valoa hieman samalla lailla kuin simpukkahelmien helmiäinen, kalan suomut tai spetroliitti.

Hopealaseja on karkeasti ottaen kahta tyyppiä: Toisessa efektit saadaan aikaiseksi redusoimalla eli pelkistämällä lasia liekissä, jossa on hieman liian vähän happea, jotta se olisi neutraali. Helmi muotoillaan neutraalissa liekissä ja kun pinta on valmis, käännetään liekki vajaahappiseksi ja helmeä heilutetaan liekissa pikaisesti, kunnes siihen muodostuu metallimainen kiilto. Sen jälkeen yleensä päällystän helmen kirkkaalla lasilla, vaikka sen voisi jättää metallipinnallekin. Siitä tuonnempana lisää. Kuorrutuksen jälkeen metallipintaa ei näy, vaan hopealasi näyttää ennemminkin simpukanhohotoisleta kirkkaan lasin alla.Tässä kuva voimakkaasti metallipinnalle pelkistetystä helmestä:

Toisenlaisissa hopealaseissa lasia kuumennetaan, kunnes se on liki tippuvan sulaa, jäähdytetään lähes särkymispisteeseen usein muotoillen samalla, ja sitten pintaa vielä lämmitetään nopeasti. Tässä jutussa olevat helmet on tehty pelkistettävästä lasista, sillä sellaisen työstäminen on helppoa ja jopa luontaista pelkällä kaasulla toimivalle polttimelle, jonka liekki on parhaimmillaankin hieman vähähappinen. Olen käyttänyt tässä Double Helix -nimisen firman laseja Kronos ja Psykhe siksi, että ne ovat aika helppoja laseja, jotka yleensä aloittelijakin saa toimimaan.

Kuvassa helmet on järjestetty sen mukaan, kuinka paljon niitä on redusoitu. Ensimmäisessä helmessä efektiä ei juurikaan näy ja viimeisessä helmessä sitä on redusoitu niin paljon, että on siinä ja rajoilla, että väri muuttuu ruman sukkahousunruskeaksi. Kaikki helmet on kuorrutettu kirkkaalla lasilla. Osalla laseista redusointia voi palauttaa hapekkaalla tai neutraalilla liekillä ja pelkistää uudelleen, mutta efektistä ei välttämättä tule niin kaunista enää. Nestekaasupolttimella lasi redusoituu melkein itsestään, mutta lisää pelkistystä saa, kun peittää pari tohon aukkoa lastalla tai pihdeillä, kunhan vain muistaa varoa ylipelkistämistä ruman ruskeaksi.

Syy, miksi en yleensä, tai oikeastaan koskaan nykyisin, jätä hopealasia kuorruttamatta on se, että ostin pari vuotta sitten eräältä taitavalta amerikkalaiselta helmientekijältä pari helmeä, joissa iso osa helmen pistaa on metallipinnalla olevaa hopealasia. Toinen helmistä on jossakin vaiheessa joutunut ilmeisesti kosteudelle alttiiksi ja pinta on osin tummentunut ja samentunut, samoin kuin tavallinen hopeakin tekee. En ole sitä ainakaan vielä koettanut kiillottaa, sillä pelkään, että metalliefekti lähtee kokonaan pois.

Hieman erinäköistä pintaa ja erilaisia värejä samastakin lasista saa, kun yhdistää sitä johonkin voimakkaasti muihin laseihin reagoivaan lasiin, kuten italialaiseen tummaan norsunluuhun. Reagointinsa vuoksi kyseistä lasia kuluu minulla eniten kirkkaan ja mustan lasin ohella. Tässä ryhmäpotretissa on muutama helmi, joissa olen jättänyt norsunluun osittain näkyviin, pelkistänyt sen päälle sulatetun hopealasin ja sen jälkeen kuorruttanut koko roskan. Kuorrutus toimii samalla suurennuslasina pyöreän helmen pinnassa. Pieni helmi on aiemman kuvan metallipinnalla oleva helmi. Muissakin helmissä hopealasia on suurin piirtein saman verran, kirkas päällyslasi saa hopealasimassan näyttämään isommalta. Hopealasi on niin julman kallista ja välillä haastavaa käyttää, että sitä yleensäkin käytetään kerrallaan pieniä määriä helmen pinnassa ja koristeluissa.

Aikani perushelmiä tehtyäni ja lämmiteltyäni tein muutaman hieman vaativamman helmen. Tässä helmessä pisteet on rakennettu sulattaen ensin norsunluuta, sitten hopealasia ja päälle vielä tippa kirkasta. Norsunluu kiusasi Psykhestä esiin violetin ja pinkin sävyjä.

Tässä taas esimerkki siitä, mitä usein käy, kun helmi ei kertakaikkiaan synny niin kuin ajattelin. Lisään vielä vähän lasia, sekoittelen ja muotoilen sydämeksi.

Pari syksyista pihlajaa odottelee tilhiä saapuvaksi:

Linkki

Pitkästä aikaa taas piipahdan seurananne. Tällainen linkki olisi. Siinä on alkuun pari kunnon taiteilijaa ja lopussa kolmantena kerron lähinnä nukeista ja helmistä. Näette siinä myös lamppulasihelmen tekoa.

Voiman pimeälle puolelle

Kävin Tanskassa kurssilla muutama viikko sitten. Kurssin järjestettiin Bifrost-studiolla Birkerödissä noin Kööpenhaminan ja Helsingörin puolessa välissä. Kurssilla oli opettajana Gail Grosman Moore, joka on hyvä opettaja ja muutenkin mukava ja sympaattinen ihminen. Yksi lasihelmialan mestareita, jonka töitten kuvia on useimmissa alan merkittävissä julkaisuissa. Lisäkseni kurssilla oli yksitoista tanskalaista, joten oli ihan hyvä, kun opettaja oli amerikkalainen ja puhui jotain meikäläisenkin ymmärtämää kieltä. Tosin toisena päivänä jo aloin ymmärtää tanskalaistenkin jutuista sanan sieltä toisen täältä. Lukeahan sitä kieltä osaa, jos ruotsia osaa, mutta kuullun ymmärtäminen onkin sitten eri juttu.

Ajelin Tanskaan omalla autolla seurassani pari teiniä, jotka lähtivät syyslomailemaan kanssani. Säät suosivat ja matka sujui oikein leppoisissa merkeissä. Bifrostin Jette oli kurssijärjestelyjen lomassa ajatellut tyttöjäkin ja lähetti pariin otteeseen sähköpostia ennen reissua siitä, mitä he voisivat tehdä sillä aikaa kun olen kurssilla. Hyvää palvelua, sanoisin!

Niin, kurssin aihe oli siisi borosilikaattilasi, joka on ns. kovempaa lasia kuin "tavallinen". Kylmänä kaikki lasi on tietenkin yhtä kovaa, mutta borosilikaattilasi vaatii enemmän lämpöä muuttuakseen sulavaksi ja sen lämpölaajenemiskerroin on huomattavasti alhaisempi kuin natriumlasin. Siten se on hyvää lasia laboratoriokäyttöön, johon se on aikonaan kehitetty, ja vaikkapa uuninkestäviin lasiastioihin. Kun sitä kuumennetaan jostain kohdasta ja toinen kohta jää kylmäksi, se ei menen rikki niin helposti. Borosilikaattilasi onkin oivaa materiaalia lasiveistosten tekoon, koska sitä voi muokata toisesta kohdasta, eikä haittaa, vaikka toinen kohta pääsisi jäähtymään.

Kurssilla emme tehneet kuitenkaan lasiveistoksia, vaan ihan tavallisia helmiä aika lailla samaan tyyliin kuin olen tehnyt natriumlasista. Kuitenkin opin kurssilla todella paljon, sillä boro käyttäytyy hieman eri tavoin, esimerkiksi uuden lasin sulattamiseen vanhaan kiinni täytyy kiinnittää huomiota ihan eri tavoin. Myös borovärit käyttäytyvät toisella tavalla, monet esimerkiksi kehittyvät lopulliseen sävyynsä vasta uunissa, paljon useammat kuin natriumlaseista. Aiemmin boron tunnisti ensi silmäyksellä juuri erikoisista vaihtelevista väreistään, jota efektiä toistamaan nykyiset uudet hopealasit on kehitetty.

Ai niin tuo otsake. Lasipiireissä sanotaan, että joku siirtyy "to the dark side of the force", kun hän alkaa tehdä pehmeän lasin lisäksi tai tilalta kovaa kamaa. Boromaailmassa tehdään usein isompia esineitä kuin helmiä ja useimmat helmiä tekevät miehet tekevät niitä juuri borosilikaattilasista. Voin toki olla väärässä, mutta ehkä asiaan vaikuttaa sekin, että siihen tarvitaan järeämmät aseet, isompi ja kuumempi tykki (hot headilla ei boroa voi edes harkita, minun Minorini onneksi riittää happipullon kanssa helmien kokoisiin juttuihin). Revi siitä sitten.

Siitä rukousnauhasta

Eva oli nyt blogannut rukousnauhasta ja ottanut siitä kuvankin. Paula taasen neuvoi, miten sain tuon linkin tuohon sanaan.

Ai niin ja se Messy.

Olen elossa!

Tänä viikonloppuna alkoi kuuden viikonlopun lamppulasikurssien putki, joista yksi tosin on sellainen, että olen itse opiskelijana, en opettajana (Jei! Sitä odotellessa!). En edes viitsinyt mainita kurssilaisille tästä blogista, kun muistin kuinka kauan se on ollut kylmillään, noloa. Kesähän ei ollut kylmillään tänä vuonna, joten en vaan jaksanut helteessä avatakaan poltinta lisälämmitykseksi, pari kuukautta taisi tulla taukoa kaikkiaan. Eipä sitten ollut paljon mistä kirjoitellakaan, kun ei jaksanut edes ajatella.

Nyt olen taas pikkuhiljaa palannut polttimen ääreen sekä kotona että töissä. Ensimmäiset helmet tein ajatellen, että mitä ihmettä tämä on, ikuna tehnykkään. Onneksi oli tarve tehdä tiettyyn tarkoitukseen isohko sarja aika yksinkertaisia helmiä, joten tuli peruskädentaidot treenattua taas kuntoon ja samalla testattua opiston polttimet kurssikondikseen. Osasta helmiä tein keskiaikatyyppisen rukousnauhan lahjaksi. Se valmistui sen verran lähellä lahjoitushetkeä, etten muistanut edes kuvaa ottaa, mutta saaja aikoi siitä jossain vaiheessa mainita omassa blogissaan. Pistän linkkiä, jos hän olisi sattunut siitä kuvankin ottamaan.

Syksyn ensimmäinen kurssi on aina jännää, miten kaikki lähteekään pyörimään. Kiittelin itseäni, että olen joskus ollut hetken ihan järkevä (ihan totta!) ja tehnyt listan, jossa on kaikki tavarat, joita lamppulasikurssilla tarvitaan, muuten olisi varmaan puolet romuista unohtunut kotiin. Ja kyse on suurimmaksi osaksi tavarasta, jota ei saa ihan lähimarketista. Kurssi meni hyvin, osa opiskelijoista oli uusia ja osa aiemminkin kurssilla olleita. Ihan kaikki ilmottautuneet eivät paikalle päässeet, joten kaikki ehtivät tehdä varmaan sen verran helmiä, kuin viikonlopussa nyt vaan jaksaa. Innostuneita olivat he ja tunnelma kaikinpuolin mukava muutenkin. Hauska aloitus lamppulasikurssisyksylle!

Nyt mielessä ja sormissa kihelmöi muutama uusi idea, jotka sain, kun katselin toisten tekemistä. Sain viime viikolla(kohan se nyt oli) CiM:ltä nipun lasia testattavaksi ja toisen nipun kysymyksiä laseista, joten lokakuun loppuun asti on aina polttimelle mennessä jotain tehtävää, vaikka omia ideoita ei olisikaan. CiM:n, Creation is Messyn (kavereitten kesken ihan vaan Messy) sivuilla on muuten testiryhmän kommentteja edelliseltä kierrokselta ja kuvia. Minunkin helmiäni siellä saattaa nähdä, jokunen komenttikin, mutta ne nyt ovat hieman lakonisempia kuin niillä, joiden äidinkieli on englanti.

Yritän tässä lähiaikoina katsella tätä hommelia sen verran eteenpäin, että pistän tuonne sivuun linkkejä esimerkiksi nyt vaikka Messyn sivuille, niin pääsette klikkailemaan. Muutenkin juttua tullee vähän nopeammin lisää, ainakin lupaamani tarvikkeidenosto-opas ja turvallisuusluento. Ja tarinaa lasikokeilujen tuloksista!

Kokka kohti koillista

Suunnitelma A: Lento Stanstedista Tampereelle aikaisin maanantaiaamuna 19.4. Ei toiminut.

Suunnitelma B: Uidaan kanaalin yli mantereelle. No hei mikä ettei, samoin tein sitten Turkuun. Sieltä ystäväni sukulaiset voisivat heittää meidät Tampereelle.

Suunnitelma C: Ostetaan soutuvene, iso paketti laastaria ja pari pullollista hyvää desinfiointiainetta (rakkoihin tietenkin). Käytetään desinfiointiainetta alkumatkasta runsaasti ja soudetaan ympyrää Pohjanmerellä.

Suunnitelma D: Hankitaan linja-autoliput yölinjalle Lontoosta Amsterdamiin, junaliput Amsterdamista eri paikkojen kautta ja välillä hotellissakin yöpyen Tukholmaan, siitä ruotsinlaivalla Turkuun ja jotenkin kikkaillen Tampereen kautta Jyväskylään.

Suunnitelma E: Mennään aiemmin mainitulla linja-autolla Amsterdamiin aiemmin mainittujen junamatkojen liput taskussa. Hintaan sisältyy muun muassa matkustus putkessa kanaalin ali. Siitä tosin ei tule kovin sykähdyttäviä havaintoja, koska linja-auto on umpiseinäisessä junassa kyseisen rastivälin ajan. Amsterdamissa päädytään huonosti nuokutun yön jälkeen rautatieasemalle, josta kansainväliset junat lähtevät ja huomataan, että se on myös lentoasema. Kysytään, olisikohan sattumalta Suomen taivaat jo auki ja lentoja lähdössä. Sattumalta on, siten, että juuri ehditään ostaa liput, tsekata matkatavarat ja itsemme lennolle, etsiä oikea portti ja istahtaa koneeseen. Mennään bussilla ja taksilla Pirkkalan lentokentälle, otetaan auto parkista ja ajetaan Jyväskylään. Saavutaan kotiin kaksi vuorokautta aiemmin kuin suunnitelman D mukaan, mutta 4,5 vuorokautta myöhemmin kuin suunnitelman A mukaan. Valitaan tämä suunnitelma. Kaupan päälle meillä on nyt paluulennot Amsterdamiin toukokuussa, koska menopaluulippu on halvempi kuin pelkkä meno.

Joo, tiedän, että odotatte malttamattomasti raporttia Flame Offista ja pistän sitä tulemaan, heti kun saan kuvia kaverilta. Sitä paitsi halusin ensin yleisen matkakuvauksen pois sydämeltäni. Itse muistin vasta joskun maanantaina, että olisi kamera mukana ja otin kai noin viisi kuvaa koko reissulla. Ruotsinlaivalla olisi tietysti voinut räpsiä, mutta se nyt jäi tällä kertaa väliin.

Lasia ja tuhkaa

Lasi on ehkä vanhin ihmisen keinotekoisesti valmistama materiaali, jollaista ei luonnosta löydy. Kvartsihiekasta, kalkkikivestä ja soodasta tai potaskasta syntyy sopivissa (tarpeeksi kuumissa siis) olosuhteissa uutta materiaalia, jonka olemus poikkeaa useimmista muista aineista olemalla kiinteänä niin sanottua amorfista ainetta. Useimmat muut aineet ovat kiinteinä kiteisiä.

No niin. Kivilaji nimeltä obsidiaani on tavallaan tulivuoren tekemää lasia ja sitä on ollut olemassa hyvinkin kauemmin kuin ihmisen valmistamaa lasia. Sitä syntyy, kun laava jäähtyy niin nopeasti, ettei se ennätä kivettyä. Täysin samanlaista obsidiaani eli vulkaaninen lasi ei kuitenkaan ihmisen tekemän lasin kanssa ole, kuten ei myöskään tulivuoren ilmakehään mahdollisesti tuprauttelema lasimainen tuhka. Lentokoneen ikkunaa on turha aukaista näinäkään päivinä siinä toivossa, että saisi kauhottua kupillisen ilmaista frittiä lasihelmiä varten.

Englantilaisessa Towcesterin pikkukaupungissa (Northamptonin ja autokilpailuista tutun Silverstonen lähellä) sijaitsevan hevoskilpailukeskuksen tiloissa järjetetään keväisin huhtikuun puolen välin tienoossa Flame Off! -tapahtuma, joka kerää kokoon lamppulasi- ja helmihörhöjä Isosta-Britanniasta ja muualtakin Euroopasta. Tänä vuonne matkasin sinne myös minä helmiystäväni kanssa. Tapahtuma pidettiin perjantaina ja lauantaina 16.-17.4. mutta nämä tytöt päättivät vähän humputella Lontoon raitilla ja saapuivat saarivaltakuntaan jo keskiviikkona. Perille päästyämme ja pitkin matkaa myöhemmin oli kaikenlaista hauskuutta ja kommellusta, joista osa tuntui hieman isommiltakin. Ne jätti kuitenkin aika nopeasti varjoonsa tuhkapilvi, jota ei aurinkoiselta kevättaivaalta edes havainnut. Torstaina alkoi shoppaajien puhelimiin tipahdella tekstiviestejä tyyliin "mitenkäs meinasitte kotiin palata".

Kuultuamme uutiset Islannista aloimme miettiä sitä itsekin.