tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, vakaat päätökset?

Uutena vuotena on tapana tehdä kaikenlaisia lupauksia, katteettomia ja paremmin pidettyjä. Mietin, onko mitään syytä roikuttaa netissä henkitoreissaan olevaa blogia, johon viime vuonnakin kirjoitin ihan kokonaisen kerran. Pitää joko lopettaa koko blogi tai sitten kirjoittaa siihen vähän useammin. Päätin vielä kerran olla lopettamatta, joten...

Nyt olen saanut lamppulasiasiani sellaiseen järjestykseen, että voin tehdä helmiä kotona, vaikka pitäisin samoihin aikoihin kurssia muualla. Aiemmin tavarat ovat olleet joko kurssilla tai kotona ja viime vuonna käytännössä lähes koko ajan jossain muualla kuin kotona. Silloin kun ne ovat olleet kotona, olen tehnyt muutamia tilaustöitä, joissa ei mielestäni kertomista tai näyttämistä ole ollut. Nyt voin ainakin tarpeiston puolesta tehdä omia helmiä, kokeiluja ja testejä pitkin talvea. Ajattelin myös, että miksi rajoittaa blogittamista pelkästään lamppulasijuttuihin, vaan kertoa välillä muistakin koruihin, helmiin, kiviin, lasiin, metalliin ja vastaaviin liittyvistä asioista.

Tässä vuoden alkuun pari kuvaa joulun aikaan tekemistäni amforoista. Palasin siis tekemään vanhoja suosikkeja, jotka tauosta huolimatta onnistuivat mielestäni kohtuullisesti. Tällä kertaa tein ne paksun (muistaakseni 6 mm) metallipuikon ympärille, mutta alaosastaan umpinaisiksi. Pulleampi kohta ei siis ole ontto, kuten amforoissa, joita olen aiemmin tehnyt. Koska mandrellit ovat paksumpia ja pullea osa hieman pienempi kuin aiemmissa, helmet eivät kuitenkaan ole aivan kohtuuttoman painavia. Amforat ovat noin 5 cm pituisia. Kuvaaminen oli hieman haasteellista näin vuoden pimeimpään aikaan.



Helmissä on käytetty muun muassa CIM:n hieman topaasia kylmempää, mutta silti lämmintä läpikuultavaa ruskeaa, jonka nimi on Maple (juu, vaahterasiirapin väristä on...) ja saman firman sinistä nimeltä Azure. Ainakin jälkimmäisestä saattaisi olla juttua tiedossa, sillä se on yksi uusia suosikkejani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti