keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Oranssia etsimässä. CiM Tangerine 208 ja Effetre Dark Yellow 412

Kuten mainittua, tilasin talvella nipun Messyn Limited Run- ja Unique-laseja. Hieman tarkennusta edelliseen postaukseen, jos olen asian oikein ymmärtänyt: CiM:n Limited Run -lasit ovat sellaisia, joita on tehty koesatsi, eikä otaksuttavasti tehdä/saada tehtyä enää uutta samanlaista. Uniquet ovat taas laseja, jotka poikkeavat jonkin verran standardiväristä samasta reseptistä huolimatta ja jotka siksi myydään Unique-nimikkeen alla. Viime kerralla mainittu Coconut Milk on siis Ltd Run eikä Unique, kuten taisin väittää.

Tilaamani valikoima oli etupäässä vihreitä ja sinisiä sekä siniharmaita laseja, ja niistä lisää (ainakin osasta) tuonnempana. Mukana oli myös pari lämpimämpää sävyä ja tartuin nimen innoittamana Tangerineen, 511208. En ole varsinaisesti oranssin ystävä, mutta joskus sitäkin tarvitsee ja yleensä läpikuultavat oranssit ovat pikemminkin lämpimänpunaisia kuin oransseja, parhaan esimerkkinä Effetren läpikuultava oranssi (taitaa olla 072 loppunumerot hänellä). Tangerine kuulosti lupaavasti oikealta oranssilta, ja lasipuikkokin siltä näyttää, joten eikun testaamaan.

Tulos? Kyllä ja ei. Väri on kyllä oranssi, luonnossa jopa ehkä aavistuksen keltaisempi kuin kuvassa, mutta on se vaan niin hankala kaivaa lasista esiin. Yleensäkin läpikuultavien (tai läpikuultavahkojen) punaisten, keltaisten ja oranssien väriä joutuu houkuttelemaan siten, että lasin annetaan jäähtyä, kunnes lasin hehku on sammunut ja pintaa kuumennetaan uudelleen niin, ettei se kuitenkaan sula uudelleen. Näitä helmiä joutui jäähdyttelemään ja lämmittelemään uudelleen aika monta kertaa, niin että niitten tekemiseen meni aikaa melkoisesti. Yksi helmi on edelleen vaaleampi toisesta reunasta.


Tein myös siksak-kuvioisen helmen, joilla yleensä testaan läpikuultavien lasien saturaatiota. Tein varmuuden vuoksi vielä toisenkin, mutta tulos oli sama, vaikka kovasti koetin houkutella väriä esiin. Ei niin mitään. Harmaa sävy helmessä on jokin aiemmin mainitsemistani siniharmaista, en nyt enää tosin muista mikä. (Aina pitäisi tehdä muistiinpanoja, nytkin kuvittelin muistavani!)



No. Kuten sanottu, oranssi ei varsinaisesti ole lempivärejäni, joten eipä siinä mitään. Jos joskus ihan välttämättä johonkin tarvitsen oranssia läpikuultavaa, niin kaipa tuota jaksaa kiusata sen verran, että väriä saa pintaan. Toiset ovat tehneet kivoja läikehtivänvärisiä helmiä lasista, joka on tummunut eri tavoin eri osissa helmeä.

CiM on siis aika tarkka siitä, että sama lasi olisi tasalaatuista ja samanväristä erästä toiseen. Effetre ei siitä asiasta paljon stressaa ja jotkin sen laseista (kuten koralli) ovat kuuluisia siitä, että joka ainoa satsi on erivärinen. Tässä pienenä loppuhuikosena esimerkki Effetren uudehkosta (ostin lasin syksyllä) Dark Yellowista eli tummasta keltaisesta. Aiemmat erät ovat olleet ihan selvästi keltaista ja kunnon opaakkia, mutta jos tämä ei ole oranssia, niin ei mikään. Sama opaakin muuttuminen opaalimpaan suuntaan, josta viimeksi narisin, on tässäkin havaittavissa hyvin selvästi. Lakkahelmiin aavistus läpikuultavuutta sopii.


Mansikat muuten on tehty CiM:n Maraschinosta, jolla on jokin muu nimi nykyisin ja vihreä on parempi kuin edellisissä mansikoissa, tummempi kuin kuvassa. Tein sen kerrostamalla useita läpikuultavia ja opaakkeja vihreitä stringeriksi.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Mikä näitä nykyajan valkoisia oikein vaivaa?

Olen tehnyt helmiä, joihin tarvitsisin kunnon opaakkia valkoista, joka ei mustan päällä kuulla läpi ohuenakaan pintana. Efftren valkoinen 204 on ollut sellainen ja olen tehnyt sitä käyttäen samoja helmiä kohtuullisella menestyksellä aiemmin. Mutta nyt tuntuu, että viimeisimmät valkoiset, joita olen tilannut, eivät olekaan yhtä opaakkeja, läpikuultamattomia.

Tuossa testailin pariakin eri satsista olevaa Efftren valkoista, sitten CiM:n valkoista nimeltä Peace, vaikka sen tiesin aiemmista kokemuksista olevan liian läpikuultavaa. Minulla ei sitä olekaan kuin lasit, joita alun perin olen tilannut, joten sen myöhemmistä versioista en osaa sanoa. Jos tilanne kehkeytyy oikein epätoivoiseksi, pitänee hommata sitä uusi pieni satsi ja testata, samoin kuin joitakin muita valkoisia, joita minulla ei ole, enkä ole tässäkään siis testannut.

Silmiin sattui myös taannoin hankkimastani CiM:n unique-kasasta valkoinen nimeltä Coconut Milk. Uniquet ovat heidän lasejaan, joita on tehty vain yksi koe-erä tai jonkin muun lasin hieman standardista poikkeavan sävyiseksi muotoutunut erä. Testasin senkin ja se oli itse asiassa parempi peittävyyden suhteen kuin Peace. Tässäpä kaverukset kuvassa. Ylin on Effetre 204, seuraava Cim:n Coconut Milk 808 ja alin saman firman Peace 835.


Kuva ei ole oikein hyvä, mutta varsinkin Peacessa varmaan näette reunassa ohentumista ja ikään kuin lohkeilua. Se on myös ylipäätään harmaamman näköinen. Toisissa on samoja oireita, Effetressä vähiten, ja Coconut Milk on lähes yhtä hyvä kuin Effetre. Ymmärtänette, että hyvä on tässä kohtaa suhteellinen käsite, koska minua nyt vaan ottaa pattiin aika lailla.

Tässä kuvassa, jossa on helmiä, joihin valkoista tarvitsisin, näkyy ongelmani vielä selvemmin. Vasemmalla oleva on sellainen, kuin pitääkin, keskimmäisessä näette, miten valkoinen on hiutunut aivan ohueksi ja kolmannessa (joka on kerrassaan epäonnistunut myös murrinan asettelun suhteen) se seikkailee aivan omia polkujaan.


Itse asiassa tätä opaakkien liudentumista opaalin suuntaan on viime aikoina ollut havaittavissa muissakin laseissa. Hermostuin viikonloppuna, kun sushelmistä tuli väärällä tavalla susia ja tein sitten nappeja. Mitäs tuumaatte kukkien keskellä olevasta periaatteessa opaakista keltaisesta (Efftren 404 on hän)?



P.S. Oi ilon päivää! Kävin lopuksi tarkistamassa CiM:n värien numerot ja löysin alahyllyltä muutaman vanhan Lauschan valkoisen! Kaikki liikenevät ääriraajat ristiin, että se on kunnon opaakkia! Ja vielä kerran huutomerkki!

P.S.2 Jos joku jäi miettimään, että onko CiM:n perusmusta nimeltään War, niin ei ole. Se on Tuxedo.