Voiman pimeälle puolelle

Kävin Tanskassa kurssilla muutama viikko sitten. Kurssin järjestettiin Bifrost-studiolla Birkerödissä noin Kööpenhaminan ja Helsingörin puolessa välissä. Kurssilla oli opettajana Gail Grosman Moore, joka on hyvä opettaja ja muutenkin mukava ja sympaattinen ihminen. Yksi lasihelmialan mestareita, jonka töitten kuvia on useimmissa alan merkittävissä julkaisuissa. Lisäkseni kurssilla oli yksitoista tanskalaista, joten oli ihan hyvä, kun opettaja oli amerikkalainen ja puhui jotain meikäläisenkin ymmärtämää kieltä. Tosin toisena päivänä jo aloin ymmärtää tanskalaistenkin jutuista sanan sieltä toisen täältä. Lukeahan sitä kieltä osaa, jos ruotsia osaa, mutta kuullun ymmärtäminen onkin sitten eri juttu.

Ajelin Tanskaan omalla autolla seurassani pari teiniä, jotka lähtivät syyslomailemaan kanssani. Säät suosivat ja matka sujui oikein leppoisissa merkeissä. Bifrostin Jette oli kurssijärjestelyjen lomassa ajatellut tyttöjäkin ja lähetti pariin otteeseen sähköpostia ennen reissua siitä, mitä he voisivat tehdä sillä aikaa kun olen kurssilla. Hyvää palvelua, sanoisin!

Niin, kurssin aihe oli siisi borosilikaattilasi, joka on ns. kovempaa lasia kuin "tavallinen". Kylmänä kaikki lasi on tietenkin yhtä kovaa, mutta borosilikaattilasi vaatii enemmän lämpöä muuttuakseen sulavaksi ja sen lämpölaajenemiskerroin on huomattavasti alhaisempi kuin natriumlasin. Siten se on hyvää lasia laboratoriokäyttöön, johon se on aikonaan kehitetty, ja vaikkapa uuninkestäviin lasiastioihin. Kun sitä kuumennetaan jostain kohdasta ja toinen kohta jää kylmäksi, se ei menen rikki niin helposti. Borosilikaattilasi onkin oivaa materiaalia lasiveistosten tekoon, koska sitä voi muokata toisesta kohdasta, eikä haittaa, vaikka toinen kohta pääsisi jäähtymään.

Kurssilla emme tehneet kuitenkaan lasiveistoksia, vaan ihan tavallisia helmiä aika lailla samaan tyyliin kuin olen tehnyt natriumlasista. Kuitenkin opin kurssilla todella paljon, sillä boro käyttäytyy hieman eri tavoin, esimerkiksi uuden lasin sulattamiseen vanhaan kiinni täytyy kiinnittää huomiota ihan eri tavoin. Myös borovärit käyttäytyvät toisella tavalla, monet esimerkiksi kehittyvät lopulliseen sävyynsä vasta uunissa, paljon useammat kuin natriumlaseista. Aiemmin boron tunnisti ensi silmäyksellä juuri erikoisista vaihtelevista väreistään, jota efektiä toistamaan nykyiset uudet hopealasit on kehitetty.

Ai niin tuo otsake. Lasipiireissä sanotaan, että joku siirtyy "to the dark side of the force", kun hän alkaa tehdä pehmeän lasin lisäksi tai tilalta kovaa kamaa. Boromaailmassa tehdään usein isompia esineitä kuin helmiä ja useimmat helmiä tekevät miehet tekevät niitä juuri borosilikaattilasista. Voin toki olla väärässä, mutta ehkä asiaan vaikuttaa sekin, että siihen tarvitaan järeämmät aseet, isompi ja kuumempi tykki (hot headilla ei boroa voi edes harkita, minun Minorini onneksi riittää happipullon kanssa helmien kokoisiin juttuihin). Revi siitä sitten.

Kokka kohti koillista

Suunnitelma A: Lento Stanstedista Tampereelle aikaisin maanantaiaamuna 19.4. Ei toiminut.

Suunnitelma B: Uidaan kanaalin yli mantereelle. No hei mikä ettei, samoin tein sitten Turkuun. Sieltä ystäväni sukulaiset voisivat heittää meidät Tampereelle.

Suunnitelma C: Ostetaan soutuvene, iso paketti laastaria ja pari pullollista hyvää desinfiointiainetta (rakkoihin tietenkin). Käytetään desinfiointiainetta alkumatkasta runsaasti ja soudetaan ympyrää Pohjanmerellä.

Suunnitelma D: Hankitaan linja-autoliput yölinjalle Lontoosta Amsterdamiin, junaliput Amsterdamista eri paikkojen kautta ja välillä hotellissakin yöpyen Tukholmaan, siitä ruotsinlaivalla Turkuun ja jotenkin kikkaillen Tampereen kautta Jyväskylään.

Suunnitelma E: Mennään aiemmin mainitulla linja-autolla Amsterdamiin aiemmin mainittujen junamatkojen liput taskussa. Hintaan sisältyy muun muassa matkustus putkessa kanaalin ali. Siitä tosin ei tule kovin sykähdyttäviä havaintoja, koska linja-auto on umpiseinäisessä junassa kyseisen rastivälin ajan. Amsterdamissa päädytään huonosti nuokutun yön jälkeen rautatieasemalle, josta kansainväliset junat lähtevät ja huomataan, että se on myös lentoasema. Kysytään, olisikohan sattumalta Suomen taivaat jo auki ja lentoja lähdössä. Sattumalta on, siten, että juuri ehditään ostaa liput, tsekata matkatavarat ja itsemme lennolle, etsiä oikea portti ja istahtaa koneeseen. Mennään bussilla ja taksilla Pirkkalan lentokentälle, otetaan auto parkista ja ajetaan Jyväskylään. Saavutaan kotiin kaksi vuorokautta aiemmin kuin suunnitelman D mukaan, mutta 4,5 vuorokautta myöhemmin kuin suunnitelman A mukaan. Valitaan tämä suunnitelma. Kaupan päälle meillä on nyt paluulennot Amsterdamiin toukokuussa, koska menopaluulippu on halvempi kuin pelkkä meno.

Joo, tiedän, että odotatte malttamattomasti raporttia Flame Offista ja pistän sitä tulemaan, heti kun saan kuvia kaverilta. Sitä paitsi halusin ensin yleisen matkakuvauksen pois sydämeltäni. Itse muistin vasta joskun maanantaina, että olisi kamera mukana ja otin kai noin viisi kuvaa koko reissulla. Ruotsinlaivalla olisi tietysti voinut räpsiä, mutta se nyt jäi tällä kertaa väliin.

Lasia ja tuhkaa

Lasi on ehkä vanhin ihmisen keinotekoisesti valmistama materiaali, jollaista ei luonnosta löydy. Kvartsihiekasta, kalkkikivestä ja soodasta tai potaskasta syntyy sopivissa (tarpeeksi kuumissa siis) olosuhteissa uutta materiaalia, jonka olemus poikkeaa useimmista muista aineista olemalla kiinteänä niin sanottua amorfista ainetta. Useimmat muut aineet ovat kiinteinä kiteisiä.

No niin. Kivilaji nimeltä obsidiaani on tavallaan tulivuoren tekemää lasia ja sitä on ollut olemassa hyvinkin kauemmin kuin ihmisen valmistamaa lasia. Sitä syntyy, kun laava jäähtyy niin nopeasti, ettei se ennätä kivettyä. Täysin samanlaista obsidiaani eli vulkaaninen lasi ei kuitenkaan ihmisen tekemän lasin kanssa ole, kuten ei myöskään tulivuoren ilmakehään mahdollisesti tuprauttelema lasimainen tuhka. Lentokoneen ikkunaa on turha aukaista näinäkään päivinä siinä toivossa, että saisi kauhottua kupillisen ilmaista frittiä lasihelmiä varten.

Englantilaisessa Towcesterin pikkukaupungissa (Northamptonin ja autokilpailuista tutun Silverstonen lähellä) sijaitsevan hevoskilpailukeskuksen tiloissa järjetetään keväisin huhtikuun puolen välin tienoossa Flame Off! -tapahtuma, joka kerää kokoon lamppulasi- ja helmihörhöjä Isosta-Britanniasta ja muualtakin Euroopasta. Tänä vuonne matkasin sinne myös minä helmiystäväni kanssa. Tapahtuma pidettiin perjantaina ja lauantaina 16.-17.4. mutta nämä tytöt päättivät vähän humputella Lontoon raitilla ja saapuivat saarivaltakuntaan jo keskiviikkona. Perille päästyämme ja pitkin matkaa myöhemmin oli kaikenlaista hauskuutta ja kommellusta, joista osa tuntui hieman isommiltakin. Ne jätti kuitenkin aika nopeasti varjoonsa tuhkapilvi, jota ei aurinkoiselta kevättaivaalta edes havainnut. Torstaina alkoi shoppaajien puhelimiin tipahdella tekstiviestejä tyyliin "mitenkäs meinasitte kotiin palata".

Kuultuamme uutiset Islannista aloimme miettiä sitä itsekin.